torstai 20. elokuuta 2015

Virkattu tiskirätti ja muutoksen tuulia

Virkatut tiskirätit saapuivat tähänkin blogiin! Epäilin aluksi näiden liinojen toimivuutta. Mielikuvana näin tunkkaisen ja pahanhajuisen rätin, joka menee samantien roskiin. No, nyt näitä bambutiskirättejä näkyy/on näkynyt useissä blogeissa ja niissä on hehkutettu liinan käyttökelpoisuutta. Huomasin kaupassa pari viikkoa sitten, että Novitan Bambulangat olivat alennuksessa ja enhän voinut vain kävellä niiden ohi.


Tiskirätti syntyi yhdessä illassa ja nyt otin yhden koekäyttöön. Luin jostain, että rättiä voi käyttää yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen se kannattaa laittaa pesuun. Novitan Bambulanka kestää 60 asteen pesun.
 


 Tällaisissa maisemissa sain virkata Kokkolassa. Samalla voin kertoa, että eilen päättyi kesäasuminen siellä ja saavuin takaisin kotiin. Vielä toukokuussa piti itku kurkussa lähteä Kokkolaan kesätöihin ja nyt sitä itkua taas pitää pidätellä kun tulin takaisin kotiin.. On se ihmismieli niin ihmeellinen :O Siskon kanssa vietettiin koko kesä yhdessä ja nyt se kaikki loppui. No, kyllä näihin kotioloihin taas tottuu varsinkin kun pääsee ompelukoneen ääreen ;)
 

Tänään kuitenkin alkaa miniloma! Lähdemme mökkeilemään ja samalla taidetaan piipahtaa Tuurissa ja Jyväskylässä ;)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti