torstai 28. tammikuuta 2016

Kalenteri 2016

Tammikuu on kohta ohi ja nyt täällä postaillaan tämän vuoden kalenterista... :D Viime vuonna kalenterina toimi ihan vain ilmaisjakelukalenteri ja olisi toiminut varmasti tänä vuonnakin, mutta semmoista ei postilaatikosta löytynyt. Päätin siis tehdä sen itse. Se valmistuikin jo tammikuun alussa, mutta tuon alustan sain vasta eilen valmiiksi. Tiesin heti alussa haluavani kalenterin tuohon keräilyalustaan, mutta nettiä selaillessa en löytänyt ainuttakaan liikettä täällä lähistöllä, jolla semmoinen olisi ollut valikoimissa (tai sitten hain väärällä hakusanalla).


Mielestäni kalenterissa täytyy olla ehdottomasti nuo viikkojen numerot! Monet tapahtumat ilmoitetaan yleensä viikoittain ja esimerkiksi puhelimessani ei niitä viikkojen numeroita näy. Halusin samalla kirjoittaa kalenteriin ylös muutamia merkkipäiviä ja pyhäpäiviä, jotka myös korostin erikseen.


Alustan toteutin paperiklipsillä ja maalauspohjalla. Maalasin taulun harmaaksi ja kiinnitin klipsin kuumaliimalla. Taidampa alkaa tekemään joka vuosi oman kalenterin :) Nyt minulla alkaa viikonloppu ja toivotankin kaikille mukavaa loppuviikkoa! :)
 

tiistai 26. tammikuuta 2016

Helmeilyä

Viikonloppu hurahti todella nopeasti hyvässä seurassa. Siskoni tuli miehensä kanssa meille viikonlopuksi ja tekemisestä ei ollut kyllä puutetta! Miehet menivät pilkille ja jääkiekkomatsia katsomaan ja me vietimme siskoni kanssa aikamme liikunnan ja syöpöttelyn parissa ;) Tällaisia viikonloppuja saisi olla paljon lisää! :)

Tein tämän korun äidilleni syntymäpäivälahjaksi ennen kuin vanhempani lähtivät taas auringon lämpöön. Materiaaleina käytin makeanvedenhelmiä ja lasihelmiä. Korusta tuli sopivan harmoninen ja kivan näköinen :)



Tämä toinen koru sen sijaan syntyi koruilun lopputuotteena. Täytyy myöntää näin muutaman vuoden korujen tekijänä, että olen selkeästi mieltynyt koruissa valkoiseen, hopeaan ja ruskean eri sävyihin.


Leppoisaa tiistaita! :)

tiistai 19. tammikuuta 2016

Villasukkia ja käsitöitä

Pakkasten paukkuessa täällä on pidetty kovasti villasukkia ja juotu lämmintä kaakaota (nytkin). Sunnuntaina käytiin pilkillä ja puin päälleni niin paljon vaatetta kuin vain talvivaatteitten alle mahtui. Ei tainnut riittää, sillä kyllä se kylmyys vain saapui! Pari tuntia kestimme pakkasta ja kovaa tuulta. Kyllä sitä kummasti taas arvosti lämmintä kotia :)

Olen tehnyt tämän talvisen Tilda-tytön jo pitkästi ennen joulua ja se onkin tainnut jossain aikaisemmissa kuvissa vilahtaa. Tämänkin kaavat ja osa kankaista taisi odottaa tekijäänsä käsityömapissani yli vuoden.




Taidanpa mennä tekemään lisää lämmintä kaakaota, mukavaa tiistai-iltaa! :)

tiistai 12. tammikuuta 2016

Heinäseipäistä tehty hylly

Noniin, nyt kun on saatu jouluiset postaukset hoidettua pois alta niin ajattelin vihdoinkin postata tästä hyllystä :) Eli tein tämän samoihin aikoihin kun tämän muistitaulun. Hylly odotti jonkin aikaa kokoamista kun emme tosiaan omistaneet kunnollista ruuvinväännintä. Mutta nyt riemukseni saan todeta, että joulupukki toi meille semmoisen! :) Enää ei tarvitse lainailla toisilta konetta ja työn kimppuun pääsee heti.


Hylly sopii hyvin yöpöydäksi ja sain vihdoinkin ruman kuutiotason pois :)



Näitä heinäseipäitä minulla on vielä jonkin verran ja nyt pitäisikin kovasti miettiä, että mitä niistä voisi tehdä. Mukavaa tiistaita! :)

maanantai 4. tammikuuta 2016

Itsetehdyt kynttilät

Hyrrrr ulkona on kylmä! Taitaa olla aika kaivaa kaappien kätköistä kunnon tumppuut ja toppatakit. Ihana joulu (taas) tuli ja meni. Ihmeellistä kyllä, tunsin tarvetta siivota joulukoristeet jo ennen uutta vuotta pois :O Aikaisemmin olen pitänyt niitä mahdollisimman pitkään esillä. Innostuin tekemään ennen joulua muutamia kynttilöitä lahjaksi. Olin miettinyt niiden tekemistä jo kyllä viime vuonna ja säästelinkin silloin kynttilöiden jämiä. Sain joulukuussa siskoltani vanhan kattilan ja sitten ei auttanut muu kuin ryhtyä toimeen!
 


Lueskelin aluksi netistä vähän ohjeita ja siellä suositeltiin käytettävän steariinin sulatuksessa vesihaudetta. Saamani kattila oli kuitenkin niin pieni ettei sen sisään oikein mahtunut astiaa, joten sulattelin steariinin sitten varovaisesti ihan vain kattilassa. Tässä vaiheessa avopuolisoni piti tulla ehdottomasti henkiseksi tueksi etten polta koko kämppää ;)


Valasimme kynttilät ihan vain yksinkertaisesti säilykepurkkeihin. Tulostin etiketeiksi tarrapaperia purkkeja koristamaan. 



Tällaisten kynttilöiden teko oli ihan superkivaa ja vaivatonta hommaa! Ottaen huomioon, että steariinin sulatuksessa pitää olla kyllä huolellinen! Mikä vielä sen mukavampaa että materiaalit (etikettejä lukuun ottamatta) ovat täysin kierrätystavaraa. Yllätyin ihan että avopuolisokin niin innostui ja oli mukana tekemässä näitä :) Olen nyt sanonutkin monille sukulaisille ja tutuille, että vastaanotan kynttilöiden jämiä mielelläni ;) 



Pakkasin kynttilät vielä kivoihin lahjapusseihin. Odotan innolla seuraavaa kynttiläntekokertaa! Varsinkin kun haluan seuraavalla kerralla sekoitella eriväristä steariinia keskenään. Nyt suunnataan katseet kohti uutta vuotta ja annetaan tulevien asioiden mennä painollaan. Mukavaa tammikuun alkua! :)