tiistai 23. helmikuuta 2016

Kasa unileluja

Sairasteluista toivuttu (huh)! Selvisin onneksi itse pelkillä pääkivuilla. Viikonloppu vietettiin avopuolisoni kotikonnuilla Etelä-Suomessa. Ohjelmaan kuului hautajaiset ja syntymäpäiväjuhlat. Ensi viikonloppu meneekin taas sitten minun kotikonnuillani ristiäisten merkeissä. Viime viikolla vietin aika paljon aikaa ompelukoneen äärellä kun potilas makasi olohuoneessa katsellen tv-sarjoja. Vauvan tilkkutäkin lisäksi innostuin vähän ompelemaan pupuja. Näitä olen aikaisemminkin tehnyt silloin tällöin lahjoiksi tai joulumyyjäisiin.




Tein pupuja kahtaa eri kokoa, joista itse pidän isommasta. Niitä on jotenkin kivempi ommella. Pari poikapupua odottavat vielä housujansa, joten ne eivät kuviin päässeetkään :)





Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille sekä hulvatonta lomaa niille, joilla on jo talviloma alkanut! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti