perjantai 23. joulukuuta 2016

23. ja 24. luukut, Hyvää joulua!

Näiden tonttujen kera toivotan kaikille oikein tunnelmallista ja rauhaisaa joulua! Nämäkin yksilöt ovat syksyn ompelusatoa. Muistakaa olla yhdessä, herkutella sydämen kyllyydestä sekä ennen kaikkea levätä! :)





torstai 22. joulukuuta 2016

22. luukku, tonttu-ukkoja

Jihuuu!! Joululoma alkoi! Tunnelmat ovat aivan parhaat :) Viimeisetkin koristeet ovat löytäneet paikkansa :) Näiden tonttujen kaavat ovat olleet käsityömapissa iät ja ajat ja syksyllä ne pääsivätkin ensimmäistä kertaa käyttöön.




Huomenna olisi vielä tarkoitus mennä kaupoille tekemään viimeiset hankinnat sekä leipoa karjalanpiirakoita.

Nauttikaahan joka hetkestä!




keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21. luukku, joulusukat

Kolme yötä jouluun on! Nyt se vihdoinkin koittaa :) Keittiömme sai vielä lisää joulukoristetta kun sain valmiiksi joulusukkia. Ei niihin kyllä varmaan mitään laiteta, mutta ovatpa vain koristeina.



Ompelin sukat samalla idealla kuin nämä pussukat. Tällä tavalla sukat ovat huoliteltuja sisältäkin. Teksteissä kontaktimuovi tuli apuun ja sillä saikin sabluunan omaisesti tehtyä ne hyvin. Kontaktimuovin ansiosta sabluuna pysyi hyvin myös paikallaan.




Täyttääköhän pukki ne kuitenkin aatoksi?



tiistai 20. joulukuuta 2016

20. luukku, taittele itse paperitähti

Tämän tyylisistä "seitsensakaraisista" tähdistä tykkään itse kovasti. Aluksi nettiä selaillessa sen taitteluohje tuntui aika vaikealta ja onhan se tähänastisista paperiaskarteluista ollutkin haasteellisin. Sinellin ohje klik oli mielestäni kaikista selkein ja käytinkin sitä taittelussa apuna. Sivulla on sekä kuvavaiheet että video, josta oli kyllä paljon hyötyä.



Taittelin yllä olevat pari tähteä meidän olkkarin tapetista ja niistä tuli mielestäni kauniit. Ripustin ne parvekkeen ikkunoihin. Ainut huono puoli tapetin käytössä oli se, että sakarat eivät ole tiukasti kiinni toisissaan. Siksi suosittelenkin käyttämään ohuempaa paperia.



Tein sisälle olohuoneeseen myös pari tähteä lahjapaperista. Näiden työstäminen oli selkeästi miellyttävämpää ja niistä tulikin heti napakampia.



Ja hei! Kohta alkaakin joululoman vietto!! Ihanaa!



maanantai 19. joulukuuta 2016

19. luukku, viirinauha

Pitihän tällainenkin tehdä joulun väreissä :) Harmi vain etten keksinyt sille oikein mitään kivaa paikkaa. Olkoot hyllyn päällä nyt jonkun aikaa. Viirit ovat oiva esimerkki siitä, miten nopeasti ja vaivattomasti saakin aikaan juhlan tuntua, tässä tapauksessa joulun tunnelmaa.



En oikein osaa vielä käsittää, että joulu on jo viiden yön päästä :) Blogijoulukalenterinkin luukut lähenevät loppuaan. Parit lahjat pitäisi vielä hankkia ja tehdä muutamia ostoksia aattoa varten. Sen jälkeen joulu saakin tulla meille :) Voinkin jopa paljastaa, että ilman jouluhössötystä en ehkä saisi sitä joulufiilistä..


 Mukavaa alkavaa viikkoa!


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18. luukku, paketointi-ideoita

Flunssa alkaa olla pikkuhiljaa lyöty ja eilen jaksoinkin paketoida suurimman osan lahjoista. Tällä kertaa tein aika yksinkertaisia paketteja ja ihme kyllä, en käyttänyt lahjapaketoinnissa melkein yhtään pahvilaatikoita apuna.



Haitaripaketit muodostuivat itse taitetuista lahjapusseista. Jätin pussin suun pitkäksi haitarin taittelua varten. Löysin tämän kivan idean/ohjeen blogit.fi sivuilta löytyneestä blogista, mutta en harmikseni löydä sitä enää.





Hyvää neljättä adventtia! :)



lauantai 17. joulukuuta 2016

17. luukku, kierrätetyt kuusenkoristeet

Vanhasta kirjansivuista on kyllä moneksi. Tein näiden sydämien lisäksi joulukuusenkoristeita. Idea näissä on sama mitä sydämien teossakin. Lyhyin suikale keskimmäiseksi ja pisimmät uloimmaisimmaksi. Nyt kyllä harmittaa vähän kun ei ole kuusta.. Näistä olisi kyllä tullut kivat koristeet kuuseen. No ensi vuonna mahdutan sen sitten tänne kämppään vaikka olisi mikä :D




Tänään meillä onkin jouluruokailu ja olenkin leiponut koko aamupäivän :)

Ihanaa joulunaikaa kaikille! Näistä "kiiruisimmista" päivistä kannattaa myös yrittää nauttia. Joulu menee kuitenkin aika nopeaa ohitse :)


perjantai 16. joulukuuta 2016

16. luukku, joulupalloja

Halusin olohuoneenpöydälle vanhaan puurarjottimeen jotakin joulukoristetta. Löysin onnekseni askarteluliikkeestä styroksisia palloja, jossa oli valmiiksi ripustuslenkit. Nappasin pussin mukaani ja päädyin päällystämään ne erilaisilla kankailla.



Styroksiin tehdään mattopuukolla "appelsiinilohkoja" haluttu määrä (itse tein joko 4 tai 8). Sen jälkeen kangastilkku asetetaan lohkon päälle ja työnnetään reunat mattopuukolla varovaisesti lohkon väleihin. Leikkasin tilkut siten, että noin 1,5 cm verran kangasta meni väleihin.


Jos ripustuslenkkejä ei ole valmiina, voi ne itsekkin lisätä esimerkiksi kuumaliimalla. Tee tällöin ensiksi tikulla reikä palloon. Näitä voi koristella myös mielensä mukaan. Laitoin osaan palloista kangasnauhaa lohkojen saumakohtiin, jolloin ne jäivät kivasti piiloon.


Ihanaa viikonloppua!



torstai 15. joulukuuta 2016

15. luukku, diy sytykkeet

Tämäkin idea on saanut muhia päässä jo parisen vuotta ennen kuin pääsi toteutuspöydälle. Erittäin hyvä lahjaidea niille jolla on jo kaikkea. Nimittäin steariinista tehdyt sytykkeet. Kun vauhtiin pääsee kunnolla, niin näitä syntyykin todella nopeaan tahtiin. Muuta ei tarvita kuin sulaa steariinia, mihin vanulappuja sitten dipataan.



Pystytin joku viikonloppu kynttiläpajan meidän keittiöön, jolloin teinkin aikaisemmin julkaisemiani kynttilöitä ja näitä sytykkeitä. Sytykkeet imivät yllättävän paljon steariinia ja ne ovatkin todella tehokkaita. Testasimme yhtä sytykettä ja se paloikin niin kauan, että väsyimme odotteluun ja sammutimme sen itse :) Eli yksi sytyke kerrallaan riittää vallan mainiosti.




Vanulappujen dippaamiseen voi käyttää hyvin vaikka pinsettejä, grillipihtejä tai mitä ikinä keksiikään. Minä nostin vanulaput malttamattomana steariinista puutikulla ja sormilla. Leivinpaperi toimii kuivumisalustana. Niiden kuivuttua leikkasin saksilla vielä vanulappuihin tuollaisen loven, jotta palaminen olisi vieläkin tehokkaampaa. Löysin täältä kivan runon näihin liittyen ja lisäsin sen itsellenikin nuihin pusseihin. Antaa hieman osviittaa saajalleen jos ei hoksaa mihin näitä käytetään ;)


 

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14. luukku, aterinpussit

Sain siskoltani kuvan kera pyynnön ommella heille joulupöytään pellavaiset aterinpussit. Tartuin pyyntöön ja lähdin ensiksi tekemään haluttua printtiä Wordillä. Onnekseni minulta sattuikin löytymään oikeanlaista pellavaa juuri oikea määrä (jee kerrankin kangas käytetään sentilleen loppuun)! Näitä oli "älyvapaan" mukava tehdä sen enempää miettimättä kaavoja tai ompeluvaiheita.



Kuvan siirsin kynsilakanpoistoaineella, täällä ohjetta. Ohhoh, taisin sijoittaa nämä kattaukseen väärälle puolelle?


Aika kivat niistä tuli, voisi tehdä itsellekkin joskus tämmöiset :)


tiistai 13. joulukuuta 2016

13. luukku, joulukyltit

Jokunen vuosi sitten löysin eräästä kaupasta puuvaneeria niin naurettavan halpaan hintaan, että sen ohitse ei vain voinut kävellä. En edes huomannut miettiä sen kummemmin, että mahtuisiko se edes autoon. Sinne se mahtuikin juuri ja juuri, mutta käyttötarkoitusta en vain sille keksinyt. Viime keväänä se matkustikin jo mökille turhaa tilaa viemästä. Vaneeri oli siitä syystä erikoinen, että sen etupuoli oli pinnoitettu vaalealla puukuviolla. Syksyllä päätin kaivaa sen vihdoin esiin ja teinkin siitä muutamia jouluisia kylttejä.



Näiden teko olikin aika vaivatonta koska en maalannut kylttien pintoja laisinkaan. Puisen kuvioinnin ansioista ei tarvinnut muuta kuin tehdä tekstit.



Tekstien ääriviivat siirsin kuvansiirtopaperilla, mutta jos seillaista ei satu löytymään niin tuttu ja turvallinen leivinpaperikin käy vallan mainiosti (silloin vain pitää muistaa piirtää teksti ensiksi peilikuvana).


maanantai 12. joulukuuta 2016

12. luukku, taittele itse kirjekuori

Tein tänä vuonna muutaman normaalia isomman joulukortin, joihin omasta takaa ei löytynyt kirjekuoria. Katselin netistä helppoja ohjeita sellaisen taitteluun ja täältä löytyikin sopiva ohje siihen.


1. Leikkasin lahjapaperista kuvan mukaisen palan ja tein taitokset pidempiin sivuihin.


2. Taittelin kirjekuoren etuosan ja liimasin sen sivut paperiliimalla.



3. Riippuen haluamasta läppäosasta, piirsin sen ääriviivat keskikohdasta alkaen ja leikkasin.



Valmista tuli :)


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

11. luukku, tähtinauhaa

Tein tällä samalla ohjeella viime vuonnakin näitä tähtinauhoja ja ajattelin tehdä niitä tänäkin jouluna koska olivat niin kivoja tehdä. Tällä kertaa tähdistä tuli vain paljon pienempiä. Wordillä saa helposti ja nopeasti mallikappaleen aikaiseksi.



Tähän pienempään malliin saa käytettyä kätevästi kartonkien jämiä. Tähdet yhdistetään lopuksi toisiinsa paperinarulla ja paksulla parsinneulalla. Taitokset tuovat kivasti kolmiulotteisuutta.



Nyt työpistekkin sai vähän joulua ylleen :)

Mukavaa kolmatta adventtia!