lauantai 16. joulukuuta 2017

Koristetyynynpäällinen vetoketjulla

Olen karttanut tietoisesti vetoketjullisten tyynynpäällisten ompelua. Miellän vetoketjun ompelemisen jotenkin monimutkaiseksi. Tähän asenteeseen tuli muutos sillä näin kaupassa ihastuttavan jouluisen keittiöpyyheliinan. Nyt on aika tarttua härkää sarvista! Otin liinan mukaani ja ompelin siitä samana iltana olohuoneen sohvalle tyynyn.



Selailin nettiä ja täältä löytyy esimerkiksi selkeä ohje vetoketjun ompeluun. Pyyheliina riitti vain etupuolelle joten taustapuolesta tuli erilainen. Ompelin vetskarin piiloon alapuolelle.


Ehkäpä jatkossa ei tarvitsisi niin paljoa pelätä tätäkään vaihetta! ;)

Ihanaa lauantain jatkoa!



keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tähti pilleistä

Katsoimme siskoni kanssa youtubesta yhden videon klik, missä tehtiin mustista muovipilleistä hienon näköinen tähti. Vähän nykyaikaisempi koriste perinteisiin verrattuna. Halusin koittaa sellaisen tekoa ja voin todeta, että pilleillä työskentely oli niin paljon helpompaa kuin perinteisillä oljilla. Nyt ei tarvinnut käyttää aikaa olkien liotukseen tai varoa muutenkaan niiden rikki menemistä.



Käytin sidontalankana väritöntä siimaa. Yhdestä pillipussista sai tehtyä kolme tähteä (kaupoissa myydään sekä mustia että valkoisia pillejä). Näitä voi ripustaa ikkunalle tai miksei hyllyn päällekkin.


Videosta poiketen sain aikaiseksi jostain syystä kuusisakaraisen tähden vaikka videolla on tehty viisisakarainen. Mittasin kyllä oikeat pituudet, mutta mistä lie johtuu.. Mutta ei tämäkään versio yhtään hullulta näytä. :) Näihinhän voi ripustaa sellaiset ohuet rautalankaledivalotkin.


Mukavaa päivänjatkoa!



 

tiistai 12. joulukuuta 2017

Postita joulukortit tänään!

Taas se aika vuodesta jolloin pääsee tosissaan askartelemaan. :) Postittamalla joulukortit viimeistään tänään, saapuvat ne vastaanottajille halvemmalla merkillä. Tein omani hyvissä ajoin loka-marraskuussa ja taisin postittaa ne toissa viikolla.


Nyt vain odotellaan milloin ensimmäinen kortti tipahtaa postiluukusta. Jännittävää! :)






maanantai 11. joulukuuta 2017

Tonttu tikkailla

Joulukalenterissa ollaan kohta jo puolessa välissä!! Eipä aikaakaan kun aatto tulla jo tupsahtaa. Tämän pukin (vai itämaan tietäjä?) tein samoilla kaavoilla kuin aikaisemman tekemäni joulupukkikalenterin. Alkuun pukin takki näytti niin hienolta, mutta nyt se näyttää vähän itämaan tietäjältä :D.



Niin tai näin, kivan kokoinen se ainakin on. :) 


Kerrankin ollaan hyvissä ajoin valmiita siivouksen, lahjojen ja muiden hössötysten kanssa. Sitähän voi jo alkaa pikkuhiljaa joulun viettoon. ;)  

Mukavaa maanantaita!




perjantai 8. joulukuuta 2017

Jouluasetelmien tekoa ja parveke joulukuntoon!

Hyvää huomenta! Eilen saatiin taas lisää lunta ja mikäs on sen parempaa näin joulun alla. Vielä kun jaksaisi pitää pikkupakkasen yllä niin ne eivät sulaisi heti pois. Tänä vuonna uskalsin koittaa ensimäistä kertaa sammaleen tuomista sisätiloihin. Olen nimittäin aika ötökkäkammoinen ja olen aina ollut siinä uskossa, että lämpimässä kaikki pikkuystävät tulevat sammaleesta esiin ja sitten niitä on ympäri asuntoa. ;) No eipä ole ketään näkyillyt! Kyllä sitä on joskus niin hölmö nuiden uskomuksien kanssa! No mutta hei, parempi nyt kuin koskaan. Tein asetelmista todella yksinkertaiset versiot.



Tämä ihana ruosteinen kakkuvuoka oli kyllä niin kiva löytö. Kastelen sammalia suihkepullolla noin joka toinen päivä. Saas nähdä kauan pysyvät vehreinä. :)


Laitoin jokunen aika sitten myös parveketta joulukuntoon. Taittelemani paperitähdet saivat tänä vuonna jäädä parvekkeelta pois. Josko sitä ensi vuonna tekisi ne jostakin kestävämmästä materiaalista. Tapetti ei viime vuonna kestänyt kosteutta tai sitten se oli materiaalina muutenkin huonoa tuollaiseen.





Ihanaa jouluntäyteistä viikonloppua!



tiistai 5. joulukuuta 2017

Kortti veteraanille

Marraskuun alussa postiluukusta tipahti Postin lähettämä lehtinen. Tarkemmin lukiessani, huomasin että veteraaniliitoilla ja Postilla on yhteinen korttikampanja jonka tarkoituksena on kiittää ja ilahduttaa sotiemme veteraaneja. "Iloitaan Suomen 100-vuotisjuhlasta yhdessä veteraanien kanssa." Posti vie lähetetyt kortit veteraaneille ja sotaleskille itsenäisyyspäiväksi. Sain päähäni taas mahtavan idean, mutta harmi vain aika ei siihen enää riittäisi. Mitäpä jos olisin tehnyt 100-vuotiaan Suomen kunniaksi veteraaneille ja sotaleskille 100 korttia. Niin montaa ei ehtinyt valitettavasti syntyä. :)


Mielestäni hieno idea ja toivonkin että mahdollisimman moni tähän kampanjaan osallistui. Näin voimme edes hivenen kiittää siitä, mitä he meidän vuoksemme tekivät.


Huomenna koittaa suuri päivä. Toivotankin kaikille oikein ihanaa itsenäisyyspäivää! On upeaa viettää Suomen 100-vuotisjuhlaa!



maanantai 4. joulukuuta 2017

Tonttuovi

Tähän villitykseen minun ei olisi pitänyt alun perin ryhtyä. Näin vain kuitenkin kävi että tonttuovi tupsahti tännekkin. Tämän tekeminen oli oikeasti hauskaa. Sai miettiä tosissaan mitä kaikkea materiaaleja voikaan käyttää hyödyksi. :)


Oveen on käytetty sekä ohutta vaneeria että pahvia. Postilaatikko sen sijaan syntyi tulitikkuaskista. Tätä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka... ;) Ehkä ensi vuonna lisään jotakin muutakin kivaa. Tikkaat, ovimatto, reki...?
 



Ihanaa joulukuun alkua!